Saapuminen kohteeseen

Päätettiin perustaa blogi, vaikka eka vastusteltiinki ideaa kovasti! Ajateltiin kuitenki, että jos jotain kiinnostaa tietää mitä meille kuuluu, niin täältä sen voi kätevästi lukea. :)

Eli saavuttiin tänne Gentiin eilen illalla kuuden maissa. Oulussa oli lentokentällä rauhallista ja kone oli ajoissa. Tukholman päässä napattiin ruokaa nassuun, tuli nimittäin jo tuolla välillä näläkä. :) Brysseliin menevä kone oli myös ajallaan ja alkulento meni tosi hyvin, nukuttiin molemmat (tai Salla nuokku kyllä jo lahjakkaasti ekalla lennolla). Kauhun hetket koettiin kuitenki ku kone alko laskeutumaan: oli ihan kamala turbulenssi ja koko kone tärisi. Salla piti oksupussia sylissä ja niin näytti pitävän käytävän toisella puolella istuva nainenki. Muaki oksetti, mutta keskityin terapoimaan Sallaa ja jakelin neuvoja miten hengitellä ja kattoa maahan. Päästiin oksentamatta maan kamaralle ja Brysselin lentokentälle. Oltiin jo valmiiksi ihan tuskan hiessä, joten asiaa ei helepottanu se, että Brysselin lentokenttä oli kuin iso labyrintti. Seurattiin samalla lennolla kulkenutta naishenkilöä ja exit-kylttejä ja päästiin sitte matkatavaroitten tykö. Siitä pääsi suht kätevästi rautatieasemalle, jossa maksettiin verot junaan, go-passi meillä oli jo valmiiksi. Mää raahasin 23 kiloista laukkua pieniä portaita alas ja kirosin suomeksi ääneen koko ajan. Sallalla laukun kuljettaminen oli huomattavasi helpompaa. Päästiin kuitenki oikeelle raiteelle ja juna saapukin pian. Ongelmaksi muodustu kuitenki se, ettei tiietty oliko se oikea juna koska se saapui ilmotettua aikaa sen verran aikasemmin. Kyseltiin varmaan viideltä eri ihmiseltä meneekö juna Gentiin, mutta kaikki vaan kohautteli olkiaan eikä tienny mistään mitään. Noustiin kuitenki junaan, joka oli aika vanha, haiseva ja täynnä ihmisiä! Kukaan ei väistäny ja kaikki istu niin leveästi penkeillänsä ettei mihinkään väliin mahtunu. Päätin sitte soveltaa Pekingissä oppimaani menetelmää ja tunkea meidät johonki väliin istumaan. Vieressä istu sopivasti kiinalainen mies joka tuntu olevan ainoa joka ymmärtää tilanteen ja autto laukkujen kanssa. Päästiin lopulta Gentiin mutta ongelmat ei siihen loppunu: meijän piti tulla pieniä kapeita portaita alas sen mun jumalattoman painavan laukun kans ja vettä sato kaatamalla. Laitettiin junasta meidän vuokraisännälle viestiä tulla vastaan, mutta kappas, ketään ei ollu vastassa! Laitettiin uudestaan viestiä että ollaan täällä starbucksin vieressä ja tuntomerkit, mutta herra ei vastaa. Pienen odottelun jälkeen soitettiin sille ja kerto olevansa tulossa. "I´m on my way! No worries! Come to the taxi area!" Kohta se pyyhelsikin rautatieaukiolle jollaki pikku kotturalla ja ojenteli hymyillen kättään. Niinku tiiettiinki, meidän asunto on käytännössä rautatieaukiolla, joten käveltiin kämpälle. Päästiin sisälle ja huokastiin helpotuksesta, me ollaan perillä! Vuokraisukki jutteli mukavia ja opasti ympäri asuntoa. Vierähti tovi, ja kello oli kahtakymmentä vaille 8. Kysyin sitte ruokakauppojen aukioloaikaa, ja se totes että kasilta menee suurin osa kiinni. Sitte se kysy, tarvitaanko ruokaa, ja me siihen että joo, ei meillä oo mitään. "Okay we go now, hurry!" Seuraavassa hetkessä ajeltiin sillä pikkukotturalla ympäri Gentiä johonki kauppaan, jossa se sano "you have ten minutes!" ja me juostiin kärryjen kans ja yritettiin ettiä epätoivosesti jotain iltapalaa. Vuokraisukki autto löytämään asioita hymy huulilla, aika herttanen ukko. Sitte ajeltiin kotia kohti ja samalle se opasti ja näytti paikkoja, kuten pesulan, paikan mistä saa liittymän sen pakistanilaiselta kaverilta, ranskalaisravintolan ja lähikaupan. Sitte tehtiin vielä vuokrasopparit ja maksettiin vuokra ja se jatko opastamista esim. täkäläisestä kierrätyksestä. Vuokraisukin lähdettyä istahdettiin alas ja huokastiin helpotuksesta: me ollaan täällä, jes! Uni tuli äkkiä kotiin soiton jälkeen ja Sallalle tuli heti niin kotoisa olo, että luuli minua yöllä poikakaverikseen. :D Onneksi se jäi luuloksi kuitenki. Nukutaan siis parisängyssä, saman peiton alla! Onhan se aika kotoisaa!

- Anni